lauantai 23. joulukuuta 2017

Paikkoja joita suosittelen

Paikkoja joissa itse käyn ja olen hyväksi todennut, toisin sanoen sopivat ainakin minulle. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan paikan tätä kautta, pääset kyseisen yrityksen sivulle klikkaamalla yrityksen nimeä.

Ekokampaamo Mieli (Vaasa, keskusta)
Kävin marraskuussa 2016 ensimmäistä kertaa kyseisessä paikassa. Ostin ekologista shampoota koko perheelle. Ekologisuus oli alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän ja enemmän. Tänne päästyäni tunsin olevani juuri oikeassa paikassa. Helmikuussa 2017 kävin leikkaamassa hiukset täällä (edellisestä hiustenleikkauksesta oli jo kulunut yli 1v7kk!) ja siihen kuului myös ilmainen hiustenpesu. Sain kokeiltua samalla myös toista shampoota, ilman että tarvitsi ostaa koko purkkia, minulla oli niin herkistynyt päänahka että vain kokeilemalla selviää mitä pystyin käyttämään. Samalla sain hurjasti tietoa ja ymmärrystä eri asioista, niin tuotteista, kuin hiuksista ja kaikesta. Tänne palaisin ehdottomasti! Myynnissä on paljon ekologisia shampoita ja hiustenhoitotuotteita, kynsilakkoja, meikkejä ym.
Kesällä aloitimmekin yhteistyön ja pidän Outille liikettä auki kun hän itse on esim.senioreille leikkaamassa hiuksia tai jos hän on lomalla. Pääsin todella hyvään paikkaan myymään siis omiakin tuotteitani ja myös eettisesti meillä kovin samanlainen kanta asioihin joten tämä oli aivan nappiosuma!

Suosittelen myös Meracus beauty&healing (Vaasa, Vetokannas)
Täällä kävin kesäkuun lopussa, nyt halusin tehdä muodonmuutosta ja saada kevyemmät hiukset kesäksi. Valitsin energialeikkauksen, sillä halusin mahdollisimman luonnollisennäköiset ja en halunnut herkkiä hiuksiani rasittaa enempää.
Energialeikkaus oli ihana, siihen kuului intialainen päähieronta, hiusten pesu ja tietysti myös se hiustenleikkaus. Ostin myös ekologista hiussprayta, harvoin tosin käytän mutta kun käytän, voin nyt hyvillä mielin sitä suihkutella sillä se ei aiheuta mitään oireita. Toisin kuin kaupan hirveät hiuslakat jonka sprayaamisen jälkeen ei voi kyseisessä tilassa oleskella ollenkaan.

Molempia kampaamoita siis suosittelen, samantyyppisiä palveluita heiltä saa, ja molemmat on tosi ihania!

Osteopaatti Teemu (Alavus) ihan huippu hyvä! Tietää todella mitä tekee! Oon saanut nopeasti avun päänsärkyyn, migreeniin, selkäkipuun, hammaskipuihin ym.

Paula Heinämäki (Vaasa, Teeriniemi) hieroja joka tekee ihanaa stressiniskahierontaa! Tää on niin mun juttu!
                                                         MAINOS
Helmen Taikaa verkkokaupasta 1-23.12 tilanneiden kesken arvotaan
Kaurilan Saunan palashampoo ja voidedeo, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti 24.12.
Ostoksille pääset tästä: Helmen Taikaa verkkokauppa

Caramiassa (Vaasa, Palosaari) käyn värjäämässä ripset ja kulmat, parhaimmat värjäykset ja kulmien muodot olen saanut täältä sekä ekokampaamo Mielistä, kun olen eri paikkoja kokeillut. Caramian Minna käyttää jotain ainetta joka on just hyvä mun silmille eikä kirvele!

Fyrrypisteen Birgit (Vähäkyrö) tekee aivan ihanaa kuumakivihierontaa ja intialaista päähierontaa. Niin syvärentouttavaa ja kokonaisvaltaisesti hoitavaa että ihan parasta itsensä hemmottelua ja arjen nollausta!

Love Coach (Vaasa ja lähialueet) eli rakkauden personal trainer, tai milläs nimellä Lauran ammattia voisikaan kutsua. Laura yleensä tulee kotiin tai sitten voitte tavata esim. kahvilassa. Laura auttaa oivaltamaan asioita, katsomaan asiat eri näkökulmista ja auttaa löytämään sen sisäisen äänen. Ihan pienten ja yksinkertaisten sanojen tai kysymysten avullakin voit ymmärtää jotain joka on niin päivänselvä asia ollut, mutta kiireessä ja murheiden alla et ole edes huomannut tai tajunnut. Suosittelen kaikille sinkuille jotka tosissaan etsivät sitä omaa oikeeta kumppaniaan tai parisuhteessa eläville jotka haluavat syventää suhdettaan. Toistaiseksi Lauran kotisivut ovat ainoastaan englanniksi, mutta jos olet kiinnostunut ota yhteyttä Lauraan niin hän voi kertoa sinulle tarkemmin suomeksi mistä on kyse.

Ekokauppa Ekosoppi (Vaasa, keskusta)
Ihana ekokauppa täynnä herkkuja ja kaikkea mitä arjessa voit tarvita! Olen ostanut täältä myös oman Flaska pulloni.

Aalto Piste (Vaasa)
Täältä löytyy ihana suolahuone joka on erittäin hyvä esim.flunssan hoitoon ja ehkäisemiseksi, sopii myös atoopikoille.

Helmen Taikaa (Vaasa/Mustasaari)
Täytyy vielä tietenkin mainita oma yritykseni, eli jos kaipaat ihania energiahoitoja, niin ota yhteyttä. Olen saanut aivan ihania palautteita asiakkailta, kuinka ovat päässeet elämässään eteenpäin hoitojen jälkeen. Teen myös kaukohoitoja joten niitä voi tilata verkkokaupasta. Myynnissä myös ihania hoitavia kivikoruja joita löytyy verkkokaupastani sekä ekokampaamo Mielistä.


Tässä vain muutama, Vaasassa ja lähiympäristössä on paljon ihania paikkoja joita ehdottomasti suosittelen!

Tämäkin teksti ollut nyt monen monta kuukautta luonnoksissa, välillä päivittänyt ja lisäillyt paikkoja, mutta en ole kerennyt julkaisemaan. Koska syksyni ja loppuvuoteni on ollut erittäin kiireinen, en ole valitettavasti blogia kerennyt paljoakaan päivittää. Tähän tulee toivottavasti muutos ensi vuodelle!

Oikein ihanaa ja rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta 2018!